Eficode osallistui marraskuussa Lapsi mukaan töihin -päivään, jolloin lapset pääsivät toimistolle tutustumaan vanhempiensa työpaikkaan.

Eficode osallistui marraskuussa Lapsi mukaan töihin -päivään, jolloin lapset pääsivät toimistolle tutustumaan vanhempiensa työpaikkaan.

Palvelumuotoilijana teen kehittämistyötä, joka usein linkittyy tulevaisuuden ennakointiin. Tästä syntyi ajatus: Mitähän lapset ajattelevat tulevaisuuden työelämästä? Lapsilla on varmasti kiinnostavia mietteitä siitä, millaista työtä he isona saattaisivat tehdä.

Tämän ajatuksen pohjalta päätimme valmistella yhdessä työkavereiden kanssa lapsille työpajan, jossa he saisivat tuoda esiin oman näkemyksensä siitä, miltä heidän unelmien työ näyttäisi tulevaisuudessa.

Tulevaisuuden pohdintaa leikkien

Kehitimme Tulevaisuuspelin, jonka ideana on visioida työtä vuonna 2035, jolloin lapset ovat jo nuoria aikuisia. Inspiroiduimme aiheesta tulevaisuusennusteita selaten ja loimme peliä varten ideakortteja tulevaisuuden ammateista joita ei vielä ole, mutta joita voisi hyvinkin olla vuonna 2035. Kyseiset ammatit olivat:

  • Avaruuslentäjä
  • 3D-kokki
  • Virtuaalitodellisuuden suunnittelija
  • Teknologiatulkki
  • Drone Manager
  • Robottiohjaaja
  • Avatar-ohjelmoija
  • DNA-traineri

 

tulevaisuuspeli_ammatit

 

Lapset ottivat idean vastaan hyvin. Peli eteni siten, että jokainen lapsi valitsi itselleen alkuun kortin, jotka puhuttelee häntä parhaiten. Tämän jälkeen keskustelimme jonkun aikaa ryhmissä siitä, millaisia ajatuksia korttien perusteella heräsi. Minkälaista työtä tekisi esim. 3D kokki, robottiohjaaja tai pilvenvartija? Ryhmäkeskustelun tarkoitus oli luoda spontaaneja ajatuksia aiheesta tulevaisuuden työ.

Seuraavaksi käytimme peliä varten luotua canvas-pohjaa, jossa pyydettiin kuvittelemaan työpäivä vuonna 2035. Lapset kuvailivat päivän joko piirtämällä tai leikkaamalla kuvia lehdistä.

Lasten tuotokset olivat mahtavia. Yksi suosikkiammateista oli 3D-kokki, joka tulostaisi erilaisia herkkuja 3D-ruokatulostimella. Siinäpä olisi huikea ammatti! Herkut mielessä olikin hyvä siirtyä toimiston keittiöön, jossa pääsimme leipomaan yhdessä maukkaita pipareita ja kuppikakkuja.

Mitä voimme oppia lapsilta?

Lopuksi kysyimme lapsilta vinkkejä tulevaisuuden työelämään liittyen. Nuoret tietäjät kertoivat, että töitä ei kannata tehdä liikaa. Tulevaisuudessa robotit voi laittaa tekemään ne tekemättömät työt. Paitsi kivat työt kannattaa tehdä itse.

 

tulevaisuuspeli2

 

 

Julkaistu: 19. joulukuuta 2019

Päivitetty: 9. kesäkuuta 2021

Efilife