Kääk! Testasimme Aku Ankan käytettävyyden

Toteutimme käytettävyystutkimuksen Aku Ankka Lataamo -palvelulle. Tutkimustuloksia hyödynnetään sen kehityksessä sekä palvelun sovellusten uudistamisessa.

Taru Öster

Eficode oli mukana kehittämässä Aku Ankka Lataamo -palvelun käyttökokemusta toteuttamalla käytettävyystestin toukokuussa 2017. Aku Ankka Lataamo on maailman ensimmäinen digitaalinen Aku Ankka -palvelu. Palvelusta löytyvät kaikki Suomessa julkaistut Aku Ankka -lehdet ja -taskukirjat.

aku ankka lataamo käytettävyystestaus

Tavoitteena oli tutkia Aku Ankan Lataamon käytettävyyttä eli testata kuinka sujuvaa, helppoa ja tehokasta sen käyttö on. Tätä varten rekrytoimme innokkaita 9-54 -vuotiaita Aku Ankan lukijoita tutustumaan palveluun ja lukemaan kanssamme Aku Ankkoja eri päätelaitteilla. Tutkimuksen aikana asiakkaamme Sanomalta pääsivät näkemään omin silmin, miten heidän potentiaaliset asiakkaansa kokivat palvelun käyttökokemuksen. Käyttäjien tekemiä testejä seuraamalla he saivat arvokasta tietoa käytön aloitukseen liittyvistä haasteista.

Esimerkiksi palvelun laajuus oli monelle positiivinen yllätys, sillä sieltä löytyi sarjakuvia aina 50-luvulta asti. Monet innostuivatkin kaivelemaan vanhoja lehtiä ja etsimään ensimmäisiä lukemiaan Aku Ankkoja me käyttökokemusasiantuntijat mukaan lukien.

Oli hämmästyttävää kuinka hyvin vanhojen Aku Ankkojen kannet muistuivat mieleen. Yksi haastatelluista nosti esiin, kuinka aikaisemmin vanhoja Aku Ankkoja kaiveltiin mökillä vanhasta puuarkusta. Nyt kaikki Aku Ankat kulkevat mukana vaikkapa puhelimessa eikä suosikkitarinoiden kaivamiseen mene kuin hetki. Kuka muistaa vielä “Maailman rikkain mies” -tarinan, jossa Roope-setä ja Junttapurin Maharadza kilpailevat rikkaimman miehen tittelistä? Lataamosta tarina löytyy käden käänteessä.

Käytettävyystutkimus asiakkaan silmin, Sanoman Sannamaria Ojanperä:

"Halusimme selvittää, miltä Aku Ankka Lataamon käyttökokemus tuntuu henkilöstä, joka ei ole koskaan aiemmin käyttänyt palvelua. Eficoden tutkimustiimi rekrytoi käyttäjätutkimukseen henkilöitä, jotka edustivat meidän kohderyhmäämme. 

Tutkimuksessa tuli ilmi paikkoja, joissa toimintojen selkeyttämistä kaivataan. Joihinkin solmukohtiin pystyimme jo tutkimuksen aikana kokeilemaan erilaisia ratkaisuja, joita sitten myös testattiin käyttäjätutkimuksen aikana. Koska käyttäjätutkimuksia pystyi seuraamaan etänä tai testien jälkeen tallenteilta, koko digitaalinen kehitystiimimme pystyi seuraamaan vähintään kahta käyttäjätutkimustilannetta. Tilanteiden seuraaminen oli erittäin hyödyllistä.

Käyttäjätutkimuksen havaintoja hyödynnämme Aku Ankka Lataamon kehityksessä sekä palvelun sovellusten uudistamisessa. 

Käyttäjätutkimuksen lopuksi meille järjestettiin tilaisuus, jossa tutkimuksen havainnot käytiin läpi. Tilaisuus herätti meillä laajalti kiinnostusta ja on saanut jälkikäteenkin kiitosta siitä, miten konkreettinen ja rakentava se oli. Tilaisuudessa käytiin läpi loppuraporttiin kootut ongelmat ja niiden ratkaisuehdotukset. Tilaisuudessa oli mahdollista myös keskustella havainnoista.

Koska käyttäjätutkimuksia pystyi seuraamaan etänä tai testien jälkeen tallenteilta, koko digitaalinen kehitystiimimme pystyi seuraamaan vähintään kahta käyttäjätutkimustilannetta. Tilanteiden seuraaminen oli erittäin hyödyllistä.

Käyttäjätutkimuksen havaintoja hyödynnämme Aku Ankka Lataamon kehityksessä sekä palvelun sovellusten uudistamisessa."

Kiinnostuitko käytettävyystestistä? Jos haluat kuulla miten voisimme auttaa sinua palvelusi kehittämisessä, ota yhteyttä Eficoden käytettävyysasiantuntijaan Sofi Weckmaniin, sofi.weckman@eficode.com, puh.
040 536 3335 tai tutkimusjohtajaan Raino Vastamäkeen raino.vastamaki@eficode.com tai puh. 050 309 6169.

Related posts