Eficode - Cases FI

Navigil: Kehitysinfra kuntoon Eficode ROOT -palvelun avulla

Kirjoittanut Eficode | 21.11.2022 13:50:53

Navigilin AI-pohjainen kokonaisratkaisu koostuu Navigil 580-kellosta ja pilvipalvelusta, jossa on joukko näkymiä, joista käyttäjä tai hoivahenkilöstö pääsee seuraamaan käyttäjän kunnon kehittymistä tai esimerkiksi tarvittaessa käyttäjän sijainnin. Ratkaisu voidaan integroida myös erilaisten terveystoimijoiden järjestelmiin, jolloin tarvittaessa mm. hoiva- ja pelastushenkilökunta saa kriittiset tiedot välittömästi käyttöönsä.

Haaste: infrastruktuurin hallitseminen kehitystiimin ja vaatimusten kasvaessa

Navigilin kehitystiimi alkoi kasvaa voimakkaasti vuonna 2018 ja tuotekehitysympäristöjen ja infrastruktuurin hallinta tuli yhä tärkeämmäksi kehittämisen painopistealueeksi. Henkilömäärän kasvun ohella tarvetta lisäsi se, että Navigil alkoi laitteiden lisäksi kehittää yhä enemmän pilvipalveluita ja puheluliikennettä tukevia sovelluksia, jotka kasvattivat vaatimuksia infran suhteen.

Yrityksessä todettiin, että omia resursseja tähän ei juuri ollut ja infran hallinnan ulkoistaminen voisi tuoda monia etuja ja myös lisää osaamista.

Kumppanin haku alkoi elokuussa 2018. Eficodeen Navigil otti yhteyttä, koska Eficoden toimintamalli ja ajatusmaailma vaikutti Navigilin tarpeisiin sopivalta ja luotettavalta.

Eficoden käytännönläheinen ote ja kattavan Eficode ROOT -palvelun edut vakuuttivat Navigilin nopeasti ja yhteistyö käynnistyi jo syksyn 2018 aikana ensimmäisillä workshopeilla.

Ratkaisu: työkalut ja prosessit ojennukseen Eficode ROOT -palvelun avulla

Keskeisiksi työkaluiksi valikoituivat Atlassianin Jira ja Confluence sekä Git-pohjainen lähdekoodin hallinnointi- ja versionhallintajärjestelmä. Näiden lisäksi on käytössä esim. Jenkins ja JFrogin Artifactory. Työkalujen ylläpito hoidetaan kattavan Eficode ROOTin avulla, joka varmistaa että työkaluista on aina ajantasaiset ja yhdenmukaiset versiot käytössä. Koska palvelu tuo eri valmistajien parhaat työkalut yhteen, se mahdollistaa myös joustavan työkaluvalikoiman laajentamisen Navigilin tarpeiden mukaan.

“Meille ei ollut tärkeintä se, mitkä ohjelmat valittiin vaan se, että ne ovat koko ajan käytettävissä. Tämä on toiminut hyvin ja mahdolliset ongelmat on aina korjattu nopeasti.”

 

Jari Huuskonen, Palvelupäällikkö, Navigil

Tulos: varmasti toimiva infrastruktuuri ja toiminnallisuuksia ulos nopeammin

Huuskosen mukaan suurin konkreettinen hyöty on ollut huomattavasti parantunut deployment frequency eli kuinka usein uusia toiminnallisuuksia saadaan käyttöön. Myös leadtime on lyhentynyt ja vaatimukset saadaan backlogista tuotantoon entistä nopeammin. Lisäksi yhdenmukaistettu infra mahdollistaa deploymentien aikana syntyneiden virheiden entistä nopeamman korjauksen.

Jari Huuskonen jatkaa: “Meillä on neljä tai viisikin ympäristöä kehitykseen, testaukseen ja tuotantoon ja vielä oma ympäristö USA:ta varten. Olemme saaneet Eficoden avulla tämän kokonaisuuden automatisoitua, mikä nopeuttaa ja helpottaa miltei kaikkea.”

Ennen Eficode ROOT:in käyttöönottoa Navigilin tikettien ja vaatimusten hallinta ei ollut kovin yhtenäistä ja Jiran käyttöönoton myötä hallinta on suoraviivaistunut selvästi.

Eficode ROOT on ISO 27001 -sertifioitu ja tästä on ollut hyötyä etenkin isojen yhteistyökumppanien kanssa toimittaessa, sillä hyvä tietoturva on monille globaaleille toimijoille avainkysymys, johon kiinnitetään paljon huomiota.

Jari Huuskonen on ollut Eficoden palveluihin tyytyväinen: “Jos tutkisimme uudestaan samoja asioita niin ottaisimme varmasti yhteyttä Eficodeen ja voin suositella Eficodea muillekin tuotekehitysinfraansa kehittäville yrityksille. Älkää tehkö itse vaan ottakaa yhteyttä asiantuntijaan!”

Yhteistyön tuloksia:

  • Eficode ROOT -palvelu pitää huolta infrasta ja työkaluista, jotta Navigil voi keskittyä olennaiseen, yhtenäistämään toimintaansa sekä nopeuttamaan tuotteidensa julkaisua.
  • Palvelun ansiosta työkalut ovat aina saatavilla ja ajan tasalla sekä organisaatio voi hallita kaikkien DevOps-työkalujen käyttäjiä yhdestä paikasta.
  • Eficode ROOT tarjoaa yhtenäisen ohjelmistokehityksen työkaluvalikoiman ja ajantasaisen tiedon parhaista toimintatavoista sekä työkaluista jatkuvasti Navigilin tuotekehittäjien käyttöön.