Eficode - Cases FI

Saavutettavuuden jatkuva kehittäminen ja ylläpito varmistaa käytettävät verkkopalvelut

Kirjoittanut Eficode | 16.12.2022 7:47:34

Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on Suomen valtion virasto, joka muun muassa rekisteröi yritykset, yhdistykset ja säätiöt. PRH tutkii ja myöntää patentit ja hyödyllisyysmallit, rekisteröi tuotteille ja palveluille tavaramerkin sekä muotoilulle mallisuojan. PRH kuuluu työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalaan.

Haaste: Käyttäjäkokemuksen yhdenmukaistaminen

Alkusysäys PRH:ssa tapahtuneelle muutokselle oli osaksi kansallista lainsäädäntöä tullut Euroopan unionin esteettömyysdirektiivi. Se vaatii, että julkinen sektori tekee tietyt digitaaliset palvelut saavutettaviksi. Saavutettavuuden myötä kaikilla on yhdenvertainen mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan. Esimerkiksi verkkosivut ja mobiilisovellukset tulee suunnitella niin, että ne olisivat paremmin kaikkien käytettävissä ja kuka tahansa ymmärtää, mitä niissä sanotaan. 

Asiakkaan onnistuminen on yksi PRH:n strategisista päämääristä

”Asiakas on tekemisemme keskiössä. Haluamme, että palvelumme ovat käytettäviä. Kun saavutettavuusvaatimuksia noudatetaan, palveluista tulee helppokäyttöisempiä meille kaikille”, PRH:n viestintäasiantuntija Sari Salmela sanoo.

PRH:ssä jokaisella tulosalueella on oma saavutettavuusvastaavansa. Salmela vastaa asiakaspalveluiden ja viestinnän tulosalueesta.

”Tällä hetkellä PRH:ssa saavutettavuusongelmia aiheuttavat muun muassa verkkolomakkeet, joita Eficode on useampaankin otteeseen auditoinut. Ratkomme yhdessä saavutettavuusongelmia, jotta käyttäjäkokemus pysyy yhdenmukaisena”, Salmela kertoo.

Ratkaisu: Asiakas on aina keskiössä

”Saavutettavuus on yritykselle kilpailuetu. PRH:ssa nämä asiat otetaan tosissaan. Meillä on selkeä näkemys siitä, miksi ja miten tätä tehdään. Saavutettavuustyön tekeminen on järjestelmällistä, suunnitelmallista ja tavoitteellista. Asiakas on aina keskiössä”, Salmela sanoo.

Patentti- ja rekisterihallitus on ollut tyytyväinen Eficoden auditointiraportteihin, joissa nostetaan esiin tärkeimmät löydökset. Raportit ovat osoittaneet PRH:lle, mitkä ovat kriittisimmät pullonkaulat, jotka pahimmassa tapauksessa estävät palvelun käytön. Auditoinnin löydösten perusteella palvelun tai uuden ominaisuuden kriittisimmät puutteet korjataan, ennen kuin se viedään tuotantoon. Muut puutteet listataan saavutettavuusselosteessa ja niille sovitaan erikseen korjausaikataulu. Korjausten jälkeen merkittävimmistä digipalveluista tehdään uudelleenauditoinnit saavutettavuuden varmistamiseksi. 

Laki edellyttää, että verkkopalveluista tehdään saavutettavuusseloste, jossa kuvataan verkkopalvelun saavutettavuuden tila ja mahdolliset poikkeamat saavutettavuusvaatimuksista.

”En voi korostaa liikaa Eficoden tekemiä raportteja: ne ovat aina loistavia, vaikkakin pitkiä. Moni voi kauhistua 40 sivun mittaista palautetta, mutta niissä kerrotaan tarkasti, mikä on pielessä ja mitkä ovat korjausehdotukset. Näin sivut saadaan vielä parempaan kuntoon”, Salmela sanoo.

Vuonna 2021 Eficoden saavutettavuusasiantuntija Ronja Pahaoja kertoi PRH:lle ruudunlukijakäyttäjän näkökulmasta, kuinka sivut toimivat ja mitä palvelussa pitäisi kehittää. Lapsena sokeutuneen Pahaojan mielipiteet sivuston toimivuudesta avarsivat PRH:laisten näkemyksiä. Myös fontit, värit ja kontrastit ovat sellaisia, mihin normaalisti näkevä ei välttämättä kiinnitä huomiota, mutta näkövammaiselle niiden merkitys digipalvelun saavutettavuudessa on erityisen tärkeä.
 
Autamme myös PRH:n digipalveluiden jatkuvan saavutettavuuden kehittämisessä. PRH:lla on käytössään komponenttikirjasto (design system), jonka elementtejä voidaan hyödyntää eri puolilla verkkopalveluita. Jokainen uusi komponentti auditoidaan ennen kirjastoon viemistä. Näin elementit ovat yhtenäisiä ja toimivia myös käytettävyyden ja saavutettavuuden kannalta.

”Usein samalla, kun saavutettavuutta auditoidaan, käytettävyyskin tulee huomioitua. Jotta palvelu on saavutettava, sen tulee olla oikeasti ymmärrettävä, selkeä, looginen ja käytettävä”, Salmela muistuttaa.

Tulos: Jatkuvasti saavutettava digipalvelu

Sari Salmela vinkkaa, että saavutettavuusasioita kannattaisi pitää hyvänä ohjenuorana, ei ikävänä pakkona. Hän suosittelee, että auditoimalla sivustot ulkopuolisella ja virallisella taholla, palvelun saavutettavuus on varmistettu.

”On äärettömän tärkeää, että kaikki pystyvät käyttämään julkisia palveluita. Suomessa on paitsi erityisryhmiä, myös todella paljon vanhenevaa väestöä. Nämä saavutettavuusparannukset auttavat meitä kaikkia: jotta pystymme käyttämään palveluita helpommin ja paremmin”, Salmela sanoo.

Lue lisää: saavutettavuusvaatimukset.fi