Eficode voitti DevOps-palkinnon kolmannen kerran peräkkäin.

Helsinki, 28. huhtikuuta 2021 - Atlassian myönsi Vuoden DevOps-kumppani 2020 -palkinnon Euroopan johtavalle DevOps-yritykselle, Eficodelle. Samalla Atlassian myönsi Vuoden kumppani Atlassian-palveluissa 2020 -palkinnon Riadalle, joka on nykyisin osa Eficodea. 

Vuonna 2020 Eficode ja Riada jatkoivat Atlassianin ratkaisujen käyttöönottoa sekä hallittuina palveluina että asiantuntijapalveluina. Lisäksi ne saavuttivat asiakkaiden kannalta merkittäviä virstanpylväitä Jira Align ja Jira Service Management -palveluiden avulla. Vuoden varrella ohjelmistoista hyötyivät muun muassa Vestas, Volvo, WirelessCar ja Nordic Entertainment Group. Jatkossa Atlassianin tuotteiden ja palveluiden käyttöönotto lisääntyy entisestään, sillä yritykset pyrkivät erottautumaan erilaisten ohjelmistojen avulla.

”Atlassian haluaa onnitella ja kiittää Eficodea sekä Riadaa”, sanoo Atlassianin kansainvälisten kanavien johtaja Martin Musierowicz. ”Ratkaisukumppanuudella on olennainen rooli asiakkaidemme menestyksessä, ja olemme iloisia voidessamme esitellä muutamia merkittävimpiä kumppaneitamme, jotka panevat kaikkensa peliin tarjotakseen innovatiivisia ratkaisuja ja Atlassianin palveluita asiakkaillemme.”

Eficode on Atlassianin platinatason kumppani Skandinaviassa ja Alankomaissa sekä kultatason kumppani Saksassa. Hiljattain yhtiö osti Riadan, joka oli Atlassian-konsultoinnin markkinajohtaja Ruotsissa. Tätä nykyä Eficodella on yli 400 Atlassian-asiakasta, ja Atlassian-ratkaisut ovat merkittävä osa sen hallittuna palveluna tarjottavaa DevOps-alustaa, Eficode ROOT -palvelua. Yhdessä yritykset lisäävät tietoisuutta Atlassianin ratkaisuista ja DevOps-toimintamallista ja edistävät siten Atlassianin tavoitetta saada jokaisen tiimin potentiaali käyttöön täysimittaisesti.

Christian Johansson, Atlassian-liiketoiminnan johtaja Eficodelta kertoo: ”Sekä Eficode että Riada ovat saaneet Atlassianin kansainvälisen Vuoden kumppani -palkinnon useita kertoja. Mielestämme palvelukumppanuuspalkinto on osoitus siitä, että konsultointiosaamisemme on innovatiivista, oikea-aikaista ja ainutlaatuista. Läpi vuoden Eficode ja Riada ovat kehittäneet useita ainutlaatuisia palveluita, jotka vastaavat asiakkaidemme tarpeisiin eri puolilla Eurooppaa. Jatkamme myös uusien Atlassian-palveluiden, -koulutusten ja -tarjousten lisäämistä. Haluankin jälleen kerran kiittää upeita tiimejämme, kumppaneitamme ja asiakkaitamme näistä mahtavista tuloksista.”

Eficode ja Atlassian järjestävät yhteisen verkkotilaisuuden 20.5. Tilaisuudessa kerrotaan, miten DevOps yhdistää Atlassianin ja muiden toimijoiden automaatioratkaisuita kehitystyöhön, IT-toimintoihin ja ketteriin tiimeihin. Osallistu webinaariin tästä!

 

Yhteystiedot

Lauri Palokangas, Chief Marketing Officer, lauri.palokangas@eficode.com, +358 50 486 4918

Lisätietoja Eficodesta

Eficode on Euroopan johtava DevOps-yritys, joka edistää DevOps-toimintamalleja ja ketteriä Agile-menetelmiä ja rakentaa ohjelmistokehittämisen tulevaisuutta seitsemässä maassa yli 400 työntekijän voimin. 

Eficode opastaa asiakkaita DevOps- ja Agile-taidoissa ja -toiminnassa, ja Eficode ROOT -palvelun avulla asiakkaat voivat keskittyä kasvuun ja omiin asiakkuuksiinsa. Eficode ROOT on hallitun palvelun DevOps-alusta, joka sisältää yli 40 suosittua työkalua, esimerkiksi Atlassianin, Jenkinsin ja Kubernetesin, sekä sovellusten elinkaaren hallinnan ja Atlassian-palvelut. 

Lisätietoja Riadasta

Riada - Now part of Eficode, on Atlassianin platinatason ratkaisukumppani, ja se tarjoaa kaikki Atlassianin palvelut saman katon alla. Riadan osaamisalueisiin kuuluvat ITSM, DevOps, ketterät menetelmät ja AWS. Atlassian-osaamisensa lisäksi Riada tarjoaa Atlassian-asiakkaille liiketoiminnan konsultointia, joka perustuu liiketoiminnan kehittämisen sekä uusien työskentelytapojen, muiden menetelmien ja tunnettujen viitekehysten syvälliseen tuntemukseen.

Riadan tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä kaikissa organisaatioissa ja auttaa asiakkaita menestymään paremmin. Se tukee tiimejä parhailla ketterillä käytännöillä ja auttaa niitä määrittämään prosesseja uudelleen tehokkuuden kasvattamiseksi.

Lue lisää kuinka hyödynnät Atlassianin tuotteitasi entistä paremmin