Miten käsitellä epäonnistumisia oikein

Mutta kuinka usein pysähdyt miettimään, mitä tämä oikeasti tarkoittaa sinulle ja tiimillesi? Onko se vaikuttanut toimintaasi millään tavalla? Miten organisaatiossasi suhtaudutaan tähän?

Kukaan ei tavoittele epäonnistumista. Mutta kun sitä väistämättä tapahtuu, mitä kokemuksesta oikeasti opimme? Tarkemmin sanottuna, miten opimme siitä? Useimmiten teemme virheistämme vääriä johtopäätöksiä, koska keskitymme analysoimaan vääriä asioita.

Analysoitko epäonnistumisiasi? Vai sitä, miten onnistua?

“Just little bits of history repeating”, kuten Propellerheadsin kappaleessa lauletaan. Jotta epäonnistumiset eivät toistuisi, virheistämme on tärkeää oppia. Jos jokin menee pieleen, on tarpeen järjestää erillinen juurisyyanalyysi, post-mortem tai vastaava tilaisuus. Näissä tilaisuuksissa analysoidaan yksityiskohtaisesti kaikki epäonnistumiseen johtaneet tekijät, jotta samat virheet voidaan välttää jatkossa.

Tämän toimintatavan tarkoitus on hyvä. Mutta toimiiko se oikeasti? Onko siitä todella hyötyä?

Vastaan tähän ei. Mielestäni historiasta on vaikea tehdä hyödyllisiä johtopäätöksiä tilanteiden monimutkaisuuden vuoksi. Jokaisen tilanteen olosuhteet ovat erilaiset, ja jälkikäteen selvältä näyttävä asia ei välttämättä ollut sitä tapahtumahetkellä, vaikka kaikki mahdollinen olisi otettu huomioon.

Todellisuudessa täsmälleen samat katastrofit eivät todennäköisesti koskaan toistu – analyysitilaisuuksista ja yksityiskohtaisista raporteista huolimatta tai ilman niitä. Kun kuitenkin tapahtuu samankaltaisia tilanteita, emme onnistu estämään niitä. Lopulta toistamme jälleen historiaa. Emme virheitä, vaan tunnollisesti kerta toisensa jälkeen toteuttamamme analysoinnin ja raportoinnin. Ylläpidämme väärää turvallisuuden tunnetta ja oletamme voivamme jäljittää jokaisen mahdollisen syyn ja seurauksen.

Onko näistä virheistä oppiminen siis ajanhukkaa? Ei välttämättä. Meidän on kuitenkin keskityttävä siihen, mitä päätöksiä tehtiin ja miksi, sekä siihen, mitä onnistuminen vaatii – ei siihen, mikä aiheutti virheen.

Miten selvisimme kaikkien aikojen huonoimmasta kaudestamme

Kun luistelin muodostelmaluistelujoukkueessa, joukkueellani oli yksi kausi, jonka muistamme erityisen hyvin. Ei kuitenkaan syistä, joita ehkä odotat. Edellisellä kaudella saavutimme paljon, ja se oli monella tavalla upea. Odotuksemme olivat luonnollisesti korkealla, ja olimme valmiita saavuttamaan vielä enemmän. Kauden aikana siirryimme kuitenkin tasaisesti yhdestä pettymyksen tuottaneesta kilpailusta toiseen.

Miksi? Menetimmekö yhtäkkiä lahjakkuutemme tai kunnianhimomme? Tuskinpa. Kuten aiemmin kertomani menestystarina, myös sitä seurannut epäonnistuminen koostui monista tekijöistä. Silti onnistumisemme herättävät harvoin samanlaista analysoinnin tarvetta kuin epäonnistumiset.

Psykologi Daniel Kahnemanin mukaan regressio kohti keskiarvoa tarkoittaa taipumusta, jossa äärimmäisiä tai epätavallisia tapahtumia seuraavat tyypillisemmät tai keskimääräisemmät tapahtumat. Mielemme korostaa poikkeuksellisen suorituksen taidon tai muiden tekijöiden merkitystä liikaa, ja saatamme olettaa myöhemmän suoritustason laskun johtuvan epäonnistumisesta tai ongelmasta. Me ajattelimme, että ongelma oli olemassa, ja opimme siitä seuraavaa:

1. Ensimmäinen – ja tärkein – oppimme oli, ettemme yksinkertaisesti uskoneet siihen, mitä olimme esittämässä. Meillä ei ollut selkeää visiota siitä, millainen sen pitäisi olla, ja meidän oli vaikea ymmärtää sitä alusta asti. Yritimme jatkuvasti saada sen toimimaan ratkaisemalla jokaisen kohtaamamme ongelman.

2. Työpaikalla epäonnistumisen syiden ja seurausten analysointi voi johtaa syyttelyyn ja häpeään. Tiimimme kohtasi pettymyksiä, mutta emme yrittäneet osoittaa vastuuta kenellekään. Sen sijaan jatkoimme sinnikkäästi ja löysimme voimaa yhteishengestämme: jaoimme naurut ja kyyneleet sekä koimme onnistumiset ja epäonnistumiset tiiminä.

3. Lopuksi jätimme menneisyyden taaksemme ja suuntasimme katseemme tulevaan – valmistauduimme aina seuraavaan kauteen. Katastrofi elää nyt legendaarisena tarinana ja on muistoissamme paljon vahvemmin kuin mitkään raportit voisivat koskaan olla.

Mihin kannattaa keskittyä, kun seuraavan kerran epäonnistut?

Menneisyydestä oppiminen ja virheiden analysointi ovat eri asioita. Opittujen asioiden pitäisi tarjota näkemyksiä tuleviin tekemisiisi. Jos epäonnistumiset tekevät sinusta ylivarovaisen ja saavat sinut tutkimaan ennakkoon jokaisen mahdollisen sudenkuopan, toimit väärin. Tämä lähestymistapa todennäköisemmin haittaa kuin auttaa onnistumaan. Kuten edellä mainitussa Propellerheadsin kappaleessa sanotaan: Why ask your head? It's your hips that are swinging!

Mikset siis seuraisi esimerkkiä ja lähtisi mukaan näihin vinkkeihin?

• Asiat ovat väistämättä usein monimutkaisia. Olosuhteet todennäköisesti vaihtelevat joka kerta, ja vain tietyt syy-seurausketjut tulevat ilmi jälkikäteen – puhumattakaan siitä, että kaikkia muuttujia on epätodennäköistä pystyä huomioimaan.

• Onnistumisen varmistamiseksi on tärkeää keskittyä olennaisiin tekijöihin ja ymmärtää, miksi ne ovat merkityksellisiä. Vältä syyttelyä, sillä kaikki toimivat hyvissä aikeissa.

• Opi kantamaan vastuuta tiiminä. Pysykää yhdessä ja olkaa lojaaleja toisillenne.

• Jos huomaat jumittuneesi, harkitse suunnan vaihtamista. Jos et parhaista yrityksistäsi huolimatta pysty hahmottamaan lopputulosta, ponnistelusi eivät todennäköisesti johda onnistumiseen.

• Arkeologia on paras tapa tutkia menneisyyden mysteerejä, joten se kannattaa jättää asiantuntijoille. Keskitytään sen sijaan etenemään.

Ajattele tätä: jos joukko ailahtelevia teinejä pystyy käsittelemään suuria pettymyksiä rakentavasti, pystyt sinäkin!