TET-jaksolta kesätöihin Eficodelle tullut innostunut koodarinalku Aleksi pääsi työjaksollaan kehittämään itsenäisesti uusimpia teknologioita hyödyntävää mobiilipalvelua.

Aleksin matka Eficoden kanssa alkoi syksyllä 2017, kun koulussa oli työelämään tutustumisjakso. “Olin harrastanut vähän koodausta vapaa-ajalla ja ala oli kiinnostanut jo pidempään muutenkin”, Aleksi kertoo. TET-jakson aikana Aleksi teki vaihtelevia toimistotehtäviä, mutta pääsi tutustumaan myös Marko Klemettiin, Eficoden teknologiajohtajaan, joka antoi koodaustehtäviä innostuneelle koodarinalulle.

“Laitoin joulukuussa tutulle HR-tiimille sähköpostia, että olisin kiinnostunut kesätöistä. Porukka vaikutti jo TET-jakson aikana tosi mukavalta, niin oli helppo valita #efilife myös kesätyöpaikkaa miettiessä!” Ensimmäinen vastaus kesätöistä oli sama, jonka jokainen kesätöitä aikaisessa vaiheessa joskus hakenut on saanut - kehotus palata asiaan hieman myöhemmin. “No, seuraavana päivänä Marko kuitenkin laittoi viestiä HR-tiimin kautta, että tervetuloa kesätöihin!” Aleksi naurahtaa.

 

Itsenäisiin tehtäviin heti alkumetreiltä - kannustavassa porukassa

Työsopimusta allekirjoitettaessa Marko lupaili Aleksille, että tämä pääsisi johonkin asiakasprojektiin mukaan. “Luulin, että pääsisin vähän auttelemaan johonkin projektiin ja olin siitäkin jo tosi innoissani”, kertoo Aleksi. Totuus oli kuitenkin vielä odotuksia ihmeellisempää; Aleksi pääsi toisen kesätyöntekijämme Taavin kanssa kehittämään itsenäisesti uusimpia teknologioita hyödyntävää mobiilipalvelua!

Aleksi kuvailee eficodelaisia helposti lähestyttäviksi, mukaviksi ja auttavaisiksi. “Oli ihan mahtavaa, kun tänne ensimmäistä kertaa "tettiläisenä" tullessa kaikki kävi toivottelemassa tervetulleeksi porukkaan. Porukka täällä on ihan mahtavaa! Ja tosi avuliasta, aina saa apua kun kysyy - ja mokaaminen on sallittua.”

Tulevaisuudesta Aleksi kuittaa pilke silmäkulmassa, että ennemmin hän kuluttaisi Eficoden kuin lukion penkkejä. Me haluamme kuitenkin tsempata Aleksia opintojen pariin, kiitämme mahtavasta kesätyöjaksosta ja toivotamme onnea lukio-opintoihin!

Julkaistu: 3. elokuuta 2018

Päivitetty: 9. kesäkuuta 2021

Efilife