DevOps-konsultointia: Eficode auttoi terveysteknologiayritystä, KAMU Healthia, pystyttämään Kuberneksen Microsoft Azure -pilvialustalle.

“Voimme ilomielin suositella Eficodea myös muille. Saimme Eficodelta hyvää palvelua ja juuri sitä mitä lähdimme hakemaan! Jo ensimmäisestä palaverista jäi sellainen fiilis, että Eficodella tiedetään mitä tehdään”, sanoo Petri Louhelainen, teknologiajohtaja KAMU Health Oy:stä.

Tarvetta vahvalle DevOps-osaamiselle


KAMU Health on terveysteknologia-alan yritys, joka kehittää ja markkinoi ennakoivaa omahoitopalvelua astmaatikoille. Yrityksen kehittämän omahoitopalvelun avulla astmaatikko voi mitata keuhkojensa tilan ja ennakoida vointinsa muutoksen jopa ennen kuin oireita ilmenee.

KAMU Healthillä oli halu siirtyä olemassa olevasta konttijärjestelmästä Kubernetekseen, sillä yrityksen nykyinen järjestelmä ei toiminut pilvialustalla toivotulla tavalla. KAMU Health tarvitsi vahvaa DevOps-osaamista, jonka avulla Kubernetes voitaisiin pystyttää nopeasti Microsoft Azure -pilvipalveluun.

Konttiteknologian avulla ohjelmia voidaan pyörittää omissa standardoiduissa ympäristöissä ja automatisoida siten, että ne toimivat keskenään parhaalla mahdollisella tavalla. Konttijärjestelmä automatisoi prosesseja ja nopeuttaa tuotteen kehitystä ja käyttöönottoa. Tämän avulla voidaan vähentää huomattavasti softan kehityksessä tarvittavia resursseja.

Projekti käyntiin 48 tunnin kuluessa

Jo kahden päivän kuluttua Eficoden ja KAMU Healthin ensimmäisestä tapaamisesta Eficoden konsultti aloitti projektin parissa.

“Tiesimme, että Eficode on suuntautunut tämäntyyppisen tekemiseen, mihin meillä oli tarvetta. Se, että projekti saatiin alkuun ripeästi, oli merkittävää meidän kannalta”, kommentoi Louhelainen.

Eficode oli projektin aikana osana KAMU Healthin tiimiä, minkä lopputuloksena Eficode pystytti Kubernetes-järjestelmän ja muut tarvittavat komponentit Microsoft Azure -pilvipalveluun alle kuukaudessa.

kamuhealth case photo

Sujuvaa yhteistyötä ja helppoa kommunikaatiota

KAMU Health koki Eficoden erinomaiseksi yhteistyökumppaniksi, jonka kanssa kommunikointi sujui helposti ja mutkattomasti.

“Yhteistyö Eficoden kanssa meni erittäin hyvin! Eficoden konsultti työskenteli päivittäin toimistollamme, ja oli myös samassa Slackissa, minkä ansiosta pystyimme jatkuvasti olemaan yhteydessä jos tuli jotain ongelmia”, toteaa Louhelainen.

“Eficoden konsultilla oli myös laaja kollegaverkosto, jolta pystyi kysymään apua tarvittaessa.”

Projektin aikana KAMU Healthin tiimi pääsi keskittymään omaan ydinliiketoimintaansa, eli tuotekehitykseen: “Säästimme aikaa, ja meidän ei tarvinnut itse opetella ja laittaa järjestelmää pystyyn”, jatkaa Louhelainen.

Tukea myös projektin päättymisen jälkeen

Eficode piti huolta KAMU Healthista myös projektin päättymisen jälkeen: “Saimme myös hyvät ohjeet jälkikäteen. Eficoden konsultti lupasi olla tavoitettavissa myös jälkeenpäin jos tulee jotain ongelmia, eli tuki ei päättynyt heti projektin loppumiseen. Meille oli paljon hyötyä Eficoden avusta!” sanoo Louhelainen.

KAMU Health kehittää digitaalisia palveluita hengityselinsairauksien omahoitoon. KAMU motivoi astmaatikkoja ennakoimaan vointiaan ja reagoimaan muutoksiin ajoissa sekä tarjoaa terveydenhuollon ammattilaisille parempaa dataa hoidon optimoimiseksi. KAMU-palvelut perustuvat uusimpaan tutkimustietoon ja täyttävät lääkinnällisille laitteille asetetut vaatimukset Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Lue lisää täältä >