Eficoden sovellustukitiimi on ottanut haltuun Otavamedian tilausrajapinnan, jonka kautta kulkee suurin osa Otavamedian kuluttajaliiketoiminnan tilausliikenteestä, sekä toteuttanut Otavamedian verkon tilaussivut.

“Eficode on ollut kokoluokassaan ja ketteryydessään Otavamedialle sopiva kumppani. Yhteistyö on toiminut sujuvasti tiimien välillä, ja tämä on mahdollistanut laajemman palvelukokonaisuuden ja liiketoimintakriittisen ympäristön ylläpidon keskittämisen Eficodelle”, sanoo Jaana Nyström, Otavamedian IT-päällikkö.

Haaste

Otavamedialla oli etenemässä isoja kehityshankkeita. Liiketoimintakriittinen sekä arkkitehtuurillisesti haastava ympäristö vaati haltuunottoa samalla kun taustalla oli etenemässä iso ERP-uudistushanke.

“Luottamus ja vaikeiden asioiden esiin nostaminen kumppanin kanssa on elintärkeää ja liiketoimintakriittistä, jotta palvelumme toimivat parhaalla tavalla. Eficoden kanssa olemme päässeet kehittämään toimintaamme seuraavalle tasolle”, toteaa Jaana Nyström.

Ratkaisu

Keväällä 2018 Eficode ja Otavamedia aloittivat ensimmäisen yhteisen ohjelmistoprojektin, jossa pilotoinnin kautta päädyttiin rakentamaan Otavamedialle uudet kampanjasivut.

Yhteistyö koettiin molemmin puolin kehittäväksi, ja toteutusprojektin jälkeen kampanjasivut ovat olleet Eficoden sovellustukitiimillä ylläpidossa ja jatkokehityksessä. Kampanjasivujen ylläpitopalvelusta saatujen hyvien kokemusten perusteella Otavamedia päätti ulkoistaa API-kerroksen ylläpidon Eficodelle. Ennen vastuunvaihtoa Eficode auditoi haltuunotettavan järjestelmän. Auditoinnin tuloksena Otavamedialle syntyi roadmap järjestelmän nykytilan parannusehdotuksista ylläpidettävyyden ja jatkokehityksen helpottamiseksi tulevaisuutta ajatellen. Haltuunoton aikana ja sen jälkeen Eficode on pitänyt huolta jatkuvasta laadunvarmistuksesta mm. testiautomaation ja DevOps-käytäntöjen hyödyntämisessä ja laajentamisessa koko vastuullaan olevaan palvelukokonaisuuteen. 

Lopputulos

Otavamedian tilausrajapinta on nyt Eficoden sovellustukitiimin hallinnoima, mikä tulevaisuudessa vapauttaa asiakkaan omien asiantuntijoiden aikaa mm. ongelmatilanteiden koordinoinnissa eri kumppaneiden välillä. Laadunvarmistus ja parhaiden DevOps-käytäntöjen hyödyntäminen ylläpidossa ja kehityksessä tuo Otavamedialle toivottavasti jatkossa myös osaltaan kustannussäästöjä. Laajempi vastuualue luo Eficodelle paremman mahdollisuuden nähdä ja ymmärtää asiakkaan liiketoimintalogiikkaa ja sen riippuvuuksia.

Otavamedia päätti laajentaa Eficoden hallinnoimia ylläpitopalveluita, koska Eficoden jatkuvien palveluiden aidosti joustava resurssointi, palveluista vastaavien aito sitoutuminen ja käytännönläheisyys, läpinäkyvä kustannusrakenne ja asiakkaan kanssa yhdessä sovitetut palveluprosessit ja tukitasot (SLA) luovat Eficodelle asiakaslähtöisen etulyöntiaseman kilpailijoihinsa nähden.

Anna ohjelmistosi asiantuntevan tiimin käsiin

 

Mikä on Otavamedia?

Otavamedia Oy on suomalainen mediayhtiö, jonka ytimessä ovat kuluttajia kiinnostavat ja palvelevat sisällöt kaikissa eri muodoissaan. Otavamedia kustantaa Suomessa 22:tä yleisöaikakauslehteä ja julkaisee yli 15:tä verkkopalvelua. Tunnetuimpia monikanavaisia brändejä ovat muun muassa Anna, Kotiliesi, Tekniikan Maailma, Suomen Kuvalehti ja Seura. 

Otavamedia edustaa Otavan kaikkia verkkoyleisöjä: Otavamedian ja Otavan Markkinapaikkojen verkkopalvelut tavoittavat yhdessä kuukausittain yli 3,6 miljoonaa suomalaista, ja aikakauslehdet tavoittavat kuukaudessa 1,6 miljoonaa lukijaa.  

Löydät Otavamediasta lisää Facebookista @OtavamediaYrityksille, LinkedInistä www.linkedin.com/company/otavamedia ja Twitteristä @Otavamedia.